Päätettyäni jättäytyä kurssilta pois, piti tietysti kokeilla itse vapaata koneompelua. Hyvin se sujui, tosin jäin miettimään langanpäiden kohtaloa. Tein solmuja nurjalle puolelle mutta miten kestävät käyttöä? Mitenhän nuo olisi pitänyt päätellä?

214891.jpg

Esikoinen piirsi kuvan paperille. Siirsin kuvan kertakäyttölakanalle ja neulasin kankaaseen kiinni. Nurjalle puolelle olin silittänyt tukikankaan. Ompelin lakanan läpi kuvan. Tinkasin ompelukoneeseen mukaan parsintajalan jota käytin apuna, oli se kätevämpi kuin yleisjalka.

Pitänee tehdä yhteistyössä toinenkin paita, tämä on nyt ollut päällä muutaman päivän ja yön. Muita ei huoli. Valitsin vielä sellaisen paidan ettei haittaa vaikka epäonnistuisikin, en arvannut sen noin suureen suosioon nousevan.

Esikoinen tarvitsisi housuja. Yhdet kaavat jo piirsin Ottobren ohjeilla, poika vain on niin hoikka että hieman epäilyttää sopivuus. Kaavaa kyllä mainostettiin hoikallekin pojalle sopivana. Pitänee ommella yhdet collegehousut oikein yksinkertaisesti ilman kummempia koristeleikkauksia ja -tikkauksia jotta näkee kaavan sopivuuden. Haaveena on joskus oppia kaavottaminen mutta jos ensin oppisi ompelemaan ja kuvioimaan haluamallaan tavalla.

Löysin huovutusneulanikin ja huovuttelin pojille palloja. Ne pitäisi vielä laittaa pesukoneeseen jämäköitymään. Kovasti tuntuivat olevan mieluisia nykyiselläänkin, siihen malliin hävisivät pussista. Noita tummemmanpunaisia oli mun mielestä enemmänkin, taisi osa jäädä anoppilaan kun pojat ryösti ne välillä.

214910.jpg

Värjäsin myös pitkästä aikaa. Tulos oli öö.. mielenkiintoinen. Jos pyyhkeet ovat keltaisia ja niitä värjää sammuneella ruskealla niin eihän siitä voi tulla mitään muuta kuin ripulinruskeaa. Huoh. Olisi sittenkin pitänyt ottaa se punainen väri, nyt joudun värjäämään samat pyyhkeet uudestaan. Ajattelin sitten kokeilla sitä punaista, punaisensävyinen ruskea olisi ihan nätti väri. Alimmaisena pinossa alkujaan vaaleanpunaiset pellavahousut (näistä värjääntyi langatkin, harvinaista) ja toisena kirkuvanoranssit pellavahousut. Housuihin olin kohtuullisen tyytyväinen.

214909.jpg

Tässäpä vielä lähempi kuva pyyhkeistä. Itseasiassa väri ei ehkä sittenkään ollut niin paha kuin miltä näytti pesukoneesta pois ottaessa. Kyseessä oli siis Marimekon Ujo-pyyhkeet oranssi-keltaisena. Keltaisessa värissä oli joku mikälie valmistusvirhe ja se tummui. Mulla on nyt ollut kolmesta eri erästä noita pyyhkeitä ja aina sama juttu. Pesin ne vieläpä valkopyykin seassa... Kyllästyin sitten lähettelemään pyyhkeitä eteenpäin ja ne on nyt sitten muutaman vuoden odottaneet kaapissa värjäämistä. On tuokin väri parempi kuin mitä oli se tummentunut.

214908.jpg