Esikoinen on haikaillut tulivuorta jo jonkin aikaa, kun olemme yhdessä pohtineet mitä maisemamattoon laitettaisiin. Pestävyyden kannalta teen kaikki isommat jutut erillisenä.

Ensin on musta möykky.

1385510.jpg

Jotain alkaa tapahtua.

1385508.jpg

Purkaus. Laavaa ja tuhkaa.

1385507.jpg

Ompelin kartion jonka katkaisin terävästä päästä ja ompelin tilalle putkenmallisen kappaleen. Putki käännettiin vuoren sisälle pussiksi ja sinne piilotetaan laavasuikaleet. Täytin välitilan kangassilpulla, jätin hieman tyhjemmäksi jotta vuori ei ole liian tyynymäinen. Erittäin mieluinen leikeissä, tätä on käytetty jo monen monituista kertaa.

Tarvitsisin ideoita maisemamattoon. Ajatuksena on, että mattoa voisi käyttää niin ritari- kuin eläinleikeissäkin enkä halua siihen ommella kovin paljon ihmisten tekemiä juttuja. Pienemmässä saaressa on erivärisiä vihreitä metsänä, hietikkoa ja möykkyistä kivikkoa. Isompaan saareen ajatus lyö tyhjää.